Noniin, kaivetaanpas ne Vhs-kasetit kaapista, joissa on alussa 10 minuuttia uutisia ja sitten perässä 5 minuuttia urheiluruutua ja sitten sen jälkeen mainoksia ja sitten kuviin astuukin jo Macaulay Culkin. Eli olis aika katsoa Yksin kotona elokuvat ihan vaan sitä varten, että on se perkeleen aika vuodesta jolloin Herra Tv-lupa kiertää rappukäytäviä, portaikkoja ja ympyrää.
Kevin McAllister ei varmasti maksa koskaan tv-lupamaksua, ei ihan varmasti. Näistä elokuvista opit monta hyvää neuvoa. Kuten esimerkiksi ulko-ovesta olevasta luukusta ampumaan pahista pyssyllä munille tai virittelemään rappukäytävään maalipurkkeja. Ainut ja todennäköinen asia mikä voi pilata jekuttelun on se, että on käynyt niinkuin aina tahtoo vhs-nauhojen kanssa käydä, että aluksi lempielokuvaasi näkyy 20 minuuttia ja sitten siihen päälle onkin nauhoitettu ranskalainen taidedraamakomediatragedia tai vietnamin sotapläjäys. Jos näin on käynyt et opi muuta kuin pelkäämään Buzzin hämähäkkiä ja naapuria joka lapioi lunta.
Työn iloa sinne kaikille Santereille ja Milloille.
Mutta jos kuitenkin tahtoo käydä niinkuin allekirjoittaneelle, että satut juuri rahaamaan televisiota oven edessä kun tv-lupatarkastaja tulee ja olet odottanut vuokraisäntääsi saapuvaksi, niin elä vaan usko sitä kun se sanoo "Joo no minä laitan tähän lappuun niin ettei sinun tarvitse maksaa sitä 100 euron sakkoa" perkele.
Tänään olen ja huomennakin olen.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment