Tuesday, November 08, 2005

Taikakaulin se kohta kolahtaa!

Aamuisella heräsin ja koin puistattavan tunteen. Vielä siinä tilanteessa en tiennyt liittyykö Herra Mustajärvi tähän puistatukseen, mutta tiesin ettei kaikki asiat ole kohdallaan. Herätessäni päässäni alkoi soida päässäni kauhea biisi, nimittäin suomenkielinen versio The Beatlesin Maxvells silver hammer kappaleesta, eli Paulin taikakaulin.

Vihaan muutenkin sitä, että suomessa väännetään kaikki ulkomaiset hitit suomenkielelle ja sitten ihmiset eivät tiedä edes alkuperäistä kappaletta. Mutta! tämä aamuinen herätys sai jatkoa, kun muistin että The Beatlesiä on kopiotu suomeksi enemmänkin. Muistan joskus nähneeni levyn jossa on 20 Beatles hittiä suomeksi ja olihan sellainen tehtykin. Nimittäinkin niinkin hauskalla nimellä kuin: "Kovan päivän ilta 20 beatles hittiä suomeksi". No tämähän ei riitä, ei sitten millään. Ymmärrän kyllä beatlejen kopionnin, mutta tarkemmin Herra Googlea käyttäessäni tajusin hirveän seikan. PATE! sinä sittenkin pilasit aamuni, sillä olet vielä vuonna '89 mennyt tekemään oman versiosi alunperin Vesa-Matti Loirin laulamasta Paulin taikakaulin kappaleesta. Väärin meni taas.

Noh, aamuni tuska ei vielä tähän päättynyt, sillä heti tajuttuani kauheuden kiiruhdin kertomaan internetystävilleni tänne tästä vääryydestä ja juuri kun tekstini oli kutakuinkin valmis, tietokoneeni meni särki ja tekstit katosivat, kiitos 162 euron näytönohjain, olet rakas. Voi jumankekkulat sitä pientä miestä pyöritellään! Ja siellä ne vaan helsingin herrat ajelee taksilla meidän veromarkoilla!

Tänään olen: Vihainen
Tulossa on: Leppymistä

No comments: